Keskiviikkona 13.6. pääsimme viimein jumppaamaan raittiiseen ulkoilmaan, kun KymppiKiertueen ensimmäinen puistojumppa tempaistiin Tuiran uimarannalla. Viime hetkille saakka jännitimme millä tuulella säiden haltija on, sillä alkukesä on tunnetusti ailahtelevainen. Ja kyllä kannatti pitää sormet ja varpaat ristissä, sillä ilma oli mitä mainioin liikkumisen kannalta. Kohtuullinen tuulenvire piti pikkuötökät ja ylimääräiset hikipisarat loitolla.
Puistojumppa eteni Inkan energisellä johdolla lämmittelyistä Laviksestakin tuttuihin tanssikuvioihin. Muutoin melko hiljaisella rannalla soiva iloinen iskelmä ja jalkapohjia kutkuttelevat rytmit herättivät mielenkiintoa ohikulkijoissa. Mukaan olisi luonnollisesti saanut liittyä vielä jumpan alettuakin. Loppuvenyttelyssä siirryttiin jo melkein jumpasta tanssiesityksen puolelle, kun Samuli Edelman kyseli kaiuttimesta ”Kuuleeko yö”. Niin pitkiä ja uljaita taivutuksia ei varmasti ole Tuiran rannassa ennen nähty!
Seuraavan kerran seniorkuntolaiset puistojumppauttavat heinäkuun 18. päivä.
Pistetään sitten porukalla Hollihaka heilumaan.
Lisää kuvia Tuiran puistojumpasta löydät kuvagalleriastamme.